Muutamia käsitteitä ja huomionarvoisia asioita:
Allergiat on ilmoitettava leirin vetäjille hyvissä ajoin ennen leirijaksoa. Leirikeskuksemme keittiö suoriutuu haastavistakin ruoka-aineallergioista ja ruokavalioista, kunhan tieto asiasta saadaan ajoissa. Asian tiimoilta on syytä olla aktiivinen hyvissä ajoin! Katso myös "sairaudet".
Konfirmaatio, jota vietetään rippikoulun päätteeksi, merkitsee vahvistamista. Konfirmaatiossa Jumala toimii konfirmoitavien vahvistajana, kun seurakunta rukoilee heidän puolestaan, ja heidät siunataan apostolisella siunauksella. Konfirmaatio on vapaaehtoinen juhla. Saatuaan rippikoulussa opetusta kastettu tunnustautuu konfirmaatiossa Jeesuksen opetuslapseksi. Hän yhtyy samaan uskontunnustukseen, jonka vanhemmat ja kummit lukivat kastetilaisuudessa.
Konfirmaation jälkeen nuori saa käydä itsenäisesti ehtoollisella. Tätä ennen hän on voinut osallistua ehtoolliseen vanhempiensa kanssa. Konfirmaatio on edellytyksenä myös sille, että hän voi toimia kummina ja voi asettua ehdokkaaksi (18 vuotta) seurakunnan luottamustoimiin saavutettuaan äänioikeuden edellytyksenä olevan iän (16 vuotta).
Kummit. Kummeja pyydämme osallistumaan siunaukseen. Pyydämme, että rippileiriin mennessä selvittäisitte ketkä kaksi kummia voisivat konfirmaatiossa osallistua siunaamiseen.
Leirikirje lähetetään 4-2 viikkoa ennen leiriä. Siinä kerrataan rippikoulusi tärkeät päivämäärät, kerrotaan tarvittavasta varustuksesta leirille sekä kerrotaan vierailuajoista yms. tärkeästä. Jos epäilet, että et ole saanut leirikirjettä, ota heti yhteyttä leirisi vetäjiin!
Löytötavarat. Jos leirin jälkeen ilmenee, että jotakin tavaroita, vaatteita tms. on saattanut unohtua leirikeskukseen, voi löytötavaroita kysellä joko Kesijärven leirikeskuksen keittiöltä tai kirkkoherranvirastosta.
Tutustumiskäynnit. Saitte "Riparipassit" samassa kirjeessä, jossa kerrottiin, mille leirille olet päässyt. "Passeihin" kerätään merkinnät tutustumiskäynneistä. Ota "Riparipassi" mukaan mennessäsi tilaisuuksiin ja muista täyttää "passissa" kysytyt kohdat huolellisesti ennen kuin pyydät merkinnän seurakunnan työntekijältä. Suosittelemme lämpimästi kuulakärkikynän käyttöä. Tullakseen konfirmoiduksi on jokaisen suoritettava seuraavat tutustumiskäynnit:
- 3 messukäyntiä (messu = ehtoollisjumalanpalvelus, rippikoululainen voi käydä ehtoollisella yhdessä vanhemman kanssa ja jos tulet yksin alttarille, voit pyytää papilta siunausta). Kun suoritatte tutustumiskäyntejänne kirkossa, olkaa ystävällisiä ja asettukaa kirkon etuosaan, oikealle puolelle istumaan. Kiitos!
- 3 nuorteniltaa tai viikkomessua
- 2 seurakuntatilaisuutta: kinkerit eri kylillä, kirkolliset toimitukset (kaste, vihkiminen ja hautajaiset), gospel- konsertit tms.
Oppimisvaikeudet on hyvä ottaa puheeksi leirin työntekijöiden kanssa jo leirin alkaessa. Yhdessä keskustelemalla voimme löytää Sinulle sopivimman tavan sisäistää rippikoulun keskeiset sisällöt.
Rippikoulumaksut lähetämme postissa etukäteen tai jaamme ryhmän kokoontumisen yhteydessä. Ev.lut.kirkon jäsenelle maksu on 130 € ja ev.lut. kirkkoon kuulumattomalle 260 €. Maksuvapautusta voi anoa kirjallisesti kirkkoherra Tuomas Hynyseltä. Rippikoulumaksut on maksettava leirin alkuun mennessä.
Sairaudet on syytä ilmoittaa ajoissa leirin vetäjille. Erityisesti jatkuvaa lääkitystä tai liikuntaa rajoittavat seikat on hyvä kertoa leirin vetäjille onnistuneen rippikoulukokemuksen aikaansaamiseksi ja turvallisuuden takaamiseksi. Katso myös "allergiat".
Tiedustelut. Mahdollisiin tiedusteluihin vastaa seurakuntapastori Jenni Tuulensuu, ja ryhmäjakojen selvittyä oman rippikouluryhmäsi työntekijät.
Ulkoläksyt. On hyvä aloittaa ulkoläksyjen opettelu jo ennen leirin alkua. Ulkoläksyt eivät ole itsetarkoitus, vaan niiden osaaminen helpottaa oppimista rippikoulun aikana. Rippikoulun ulkoläksyihin kuuluvat:
- 10 käskyä
- Uskontunnustus
- Isä meidän -rukous
- Herran siunaus
- Kaste- ja lähetyskäsky Matt. 28:18-20
- Rakkauden kaksoiskäsky Matt. 22:36-39
- Pienoisevankeliumi" Joh. 3:16. - luettavaksi, suositus.
Voit halutessasi ladata ulkoläksyt tästä.
Vanhempainillat järjestetään joka ryhmälle erikseen, ajankohta selviää oman rippikouluryhmäsi aikataulusta.
Vierailut leirillä sovitaan erikseen kunkin leirin osalta. Kaikilla leireillä on vierailuilta, joka on tarkoitettu vanhemmille, perheenjäsenille, kummeille ja isovanhemmille. Kyseessä ei ole "kaikki Kesijärvelle" -tyyppinen avoin tilaisuus. Vierailuillan aikana on yleensä tapana viettää leirijumalanpalvelusta. Lisätietoja saat leirisi vetäjiltä. Vierailuista muuna aikana leirikeskuksen alueella tulee sopia leirin vetäjien kanssa erikseen ennen vierailua.
Puuttuuko jokin mieltäsi askarruttava tieto? Ota rohkeasti yhteyttä!
Jenni Tuulensuu, vs.seurakuntapastori, 050-5534018
Tuomas Hynynen, kirkkoherra, 040-4110101
Ilkka Juote, kappalainen, 050-3075658
Taina Sulkanen, kanttori, 050-3662246
Saija Lohikoski, nuorisotyönohjaaja, 050-3598349
Kari Mononen, nuorisotyönohjaaja, 050-5334813





