K.F.A. ja Edla Johanna von Qvantenin opistorahastosäätiön apurahat haettavana

5.9.2019 14.38

K.F.A. ja Edla Johanna von Qvantenin opistorahastosäätiö julistaa haettavaksi apurahoja lukiossa, ammattiin valmistavassa oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa, korkeakoulussa tai yliopistossa opiskeleville nuorille. Apurahoja myönnetään yhteensä 30 000 euroa.

Apurahaa voi hakea v. 1993 tai myöhemmin syntynyt Lopen seurakunnan nykyinen tai entinen jäsen. Jos hakija ei ole Lopen seurakunnan jäsen, hakemisen edellytyksenä on että hän on toisen evankelisluterilaisen seurakunnan jäsen ja on jatko-opintojensa aloittamista edeltävien viiden vuoden aikana ollut vähintään kolme vuotta Lopen seurakunnan jäsen.

Apurahoja jaettaessa kiinnitetään huomiota hakijan menestymiseen opinnoissa sekä varallisuusasemaan.

Hakemus on täytettävä huolellisesti kaikilta osin. Hakemukseen on liitettävä oppilaitoksen allekirjoituksella varustettu opiskelutodistus.

von Qvanten hakulomake (docx -muoto, suositellaan koneella täytettäväksi)

von Qvanten hakulomake (pdf-tiedosto)

Hakulomakkeita voi hakea myös Lopen kunnan palvelupiste Rosamundasta Lopen kirjastosta.

Hakemukset liitteineen on toimitettava 4.10.2019 mennessä Lopen kunnan palvelupisteeseen kirjastoon tai postitse osoitteella: von Qvantenin säätiö, Lopen kunta, Yhdystie 5, 12700 Loppi.

Myönnetyt apurahat maksetaan joulukuun 2019 loppuun mennessä.

Lisätietoja antaa säätiön asiamies Eija Heinonen, puh. 019 758 6032.

K.F.A. ja Edla Johanna von Qvantenin Opintorahastosäätiön hallitus

« Uutislistaukseen