Lopen kirkon ehtoolliskäytännöt muuttuvat

29.9.2019 16.23

Sunnuntaista 6.10. alkaen ehtoollisella toimitaan toisin kuin aiemmin. Aiemmin ehtoolliselle tulija on ottanut ehtoollispikarin sivupöydältä ja jättänyt sen alttarikaiteelle ehtoollisen nautittuaan. Tästä lähtien puhtaat pikarit ovat alttarilla ja käytetyt pikarit viedään sivupöydälle.

- Aiempi käytäntö on ollut loppilaisille tuttu, mutta aiheuttanut hämmennystä monille vierailijoille, kertoo kirkkoherra Tuomas Hynynen

Kirkkoherra arvioi, että usein kirkossa käyvät oppivat uuden käytännön nopeasti. Harvakseltaan ehtoollisella käyvät ohjeistetaan sivupöydille laitettavilla infoteksteillä, jotka kertovat kuinka toimia.

- Alkuvaiheessa papit ohjeistavat uudesta käytännöstä ennen ehtoollista, kertoo Hynynen. – Meidän tehtävämme on auttaa, palvella ja neuvoa. Huolehdimme, että kaikki sujuu. Kyseessä on Jumalan perheväen yhteinen juhlahetki, jonne saa tulla levollisin mielin, vaikkei ihan tarkkaan tietäisi, kuinka toimia.

 

 

« Uutislistaukseen