Rippikouluilmoittautuminen vuodelle 2027 alkaa pe 4.9. Lomakkeen löydät tästä linkistä.


Rippikoulu on osa kirkon kasteopetusta. Tavoitteena on, että rippikoululainen vahvistuu uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, johon pyhä kaste hänet liittää. Sana rippikoulu viittaa ehtoolliseen, johon liittyy rippi eli synnintunnustus ja synninpäästö. Rippikoulun ensisijaisena tehtävänä on perehdyttää nuoria kirkon uskoon ja ohjata heitä elämään seurakunnan yhteydessä. Rippikoulu on keskeinen osa kirkon nuorisotyötä.

Suomessa rippikoulun käy vuosittain 15-vuotiaista nuorista noin 90 %. Heistä suurin osa käy riparin leirimuotoisena. Ripari on merkittävä osa suomalaista nuorisokulttuuria.


 

Rippikoulut Lopen seurakunnassa 2027

Täytät 15 vuotta vuonna 2027 ja on sinun ikäluokkasi vuoro käydä ripari! Upeaa!

Tässä  on paljon infoa rippikouluihin liittyen:

Miksi riparille?

Rippikoulussa pohditaan yhdessä elämää ja kristinuskoa. Rippikoulussa opit Jumalasta, kristinuskosta ja itsestäsi, sekä tutustut uusiin ihmisiin ja seurakunnan toimintaan. Rippikoulu on myös pelejä, saunomista, leikkejä, hiljentymistä, uintia, iltaohjelmia, syömistä ja paljon muuta kivaa!

Rippikoulu perustuu Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyyn: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.”

Kuka voi käydä rippikoulun?

Vuonna 2027 rippikouluun kutsutaan erityisesti v. 2012 syntyneitä Lopen seurakunnan jäseniä. Rippikoulun Lopella voivat käydä lisäksi

  • rippikouluikäiset kirkkoon kuulumattomat nuoret. Jos sinua ei ole kastettu ja haluat riparin jälkeen osallistua konfirmaatioon, sinut voidaan kastaa ennen konfirmaatiota huoltajiesi suostumuksella.
  • ne vuosina 2010–2011 syntyneet, jotka eivät ole vielä käyneet riparia.
  • vuonna 2013 syntyneet, jotka ovat aloittaneet koulunsa vuotta aikaisemmin.
  • muualla kuin Lopella asuvat samanikäiset nuoret, jotka erityisesti haluavat käydä riparinsa Lopella.

Miten ripari käydään?

Lopella pidetään ensi vuonna neljä rippikouluryhmää. Näistä kolme toteutetaan leireinä ja yksi päivärippikouluna.

  • Leiririparilla nuoret ovat ohjaajien ja isosten kanssa viikon Kesijärven leirikeskuksessa Lopella. Lähtökohtaisesti paikalla ollaan koko viikko, mutta halutessaan nuori voi käydä esimerkiksi välillä nukkumassa yhden yön kotona. Harrastuksiin ei mielellään lähdetä, mutta esimerkiksi erityisen tärkeisiin kilpailuihin osallistumisesta voidaan tarvittaessa sopia.

  • Päiväriparilla nuoret osallistuvat Kesijärvi1 leiririppikoulun päiviin Kesijärven leirikeskuksessa Lopella klo 9-17 välisen ajan. Nuoret saavat päiväriparipäivinä lounaan, päivämehun ja päivällisen. Päiväripari sopii esimerkiksi, jos et halua yöpyä poissa kotoa tai kaipaat tukea oppimiseen. Viime vuosina päiväriparin on valinnut noin 4-8 nuorta. Otathan yhteyttä mikäli päiväripari kiinnostaa sinua, mutta kulkeminen päivittäinen kulkeminen Kesijärvelle aiheuttaa haasteita.

 

Leirin tai päivärippikoulun intensiivijakson ohella rippikoulu sisältää myös seuraavat asiat:

  • Kaikkien v. 2027 riparilaisten yhteinen aloitusilta ke 4.11. klo 18 Kappelissa.
  • Oman ryhmäsi tutustumisilta
  • Iltamessu eli ehtoollisjumalanpalvelus
  • Neljä itsenäistä käyntiä seurakunnan eri tilaisuuksissa
  • Yksi ”palvelutehtävä”, esim. vapaaehtoistyötä tai läheisten auttamista
  • Ulkoläksyjen opettelu. Riparin aikana jokainen opettelee ulkoa 10 käskyä, Isä meidän -rukouksen, uskontunnustuksen ja Herran siunauksen. Ulkoa opettelua ei tarvitse pelätä, opettelemme yhdessä!

Mitä tarkoittaa konfirmaatio?

Konfirmaatio tulee latinan kielen sanasta ”confirmare”, joka tarkoittaa vahvistaa, rohkaista. Konfirmaatiossa sinun puolestasi rukoillaan, että Jumala vahvistaisi sinua uskossasi ja rohkaisisi elämään kristittynä. Konfirmaation jälkeen saat käydä itsenäisesti ehtoollisella ja voit toimia kummina. Rippikoulun käytyäsi sinut voidaan vihkiä kirkollisesti avioliittoon. Lisäksi 16 vuotta täytettyäsi voit äänestää seurakuntavaaleissa ja 18-vuotiaana voit myös itse asettua ehdokkaaksi.

Lopen rippikoulujen aikataulu 2026-2027

 

Tapaamiset

Kesijärvi 1 + päivärippikoulu

Kesijärvi 2

Kesijärvi 3

Kaikkien riparien yhteinen startti-ilta kappelissa, Pilpalantie 2

Ke 4.11.2026 klo 18 -19.30

Huoltajat, tervetuloa mukaan!

Oman ryhmän yhteinen tapaaminen klo 16.15–17.45, nuortentila Kellari, Pilpalantie 3

 

ke 13.1.2027

 

ke 20.1.2027

 

ke 27.1.2027

Iltamessu ja messuopetus klo 18–20, Kappeli, Pilpalantie 2

to 18.2.

to 1.4.

to 29.4.

Jumalanpalvelus ja ryhmän yhteinen tapaaminen klo 9.45–14 Kirkko, Pilpalantie 1

su 25.4.

su 23.5.

su 30.5.

Vanhempainilta kirkon juhlasalissa

to 27.5. klo 18-19.30

 

Leirijakso/intensiivijakso Kesijärvellä

7.-14.6.

5.-12.7.

26.7.-2.8.

Konfirmaatio kirkossa

su 20.6. klo 10

su 18.7. klo 10

su 8.8. klo 10

Entä jos haluan käydä riparini muualla kuin Lopella?

Voit käydä rippikoulusi leirijakson esimerkiksi kristillisen järjestön järjestämänä. Lisäksi mm. monien urheilulajien harrastajille järjestetään omia rippileirejä.  Jos olet kiinnostunut näistä vaihtoehdoista, kannattaa olla aktiivinen ja selvittää vaihtoehtoja itsenäisesti piakkoin.

Jos käyt leirijaksosi muualla, mutta ennakkojakson Lopella, täytä ilmoittautumislomake myös Lopen seurakuntaan niin tiedämme lähettää sinulle riparipassin ja kutsun mukaan tapaamisiin!

Muualla riparinsa käyvät kutsutaan yhteen yhteiseen tapaamiseen ke 9.12. klo 16.15 – 17.45 seurakuntatoimiston nuortentila Kellariin, Pilpalantie 3.

Erityisrippikoulut

Järjestetään Kanta-Hämeen seurakuntien yhteistyönä. Otathan yhteyttä Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan pastori Teija Kallioon, p. 040 8049308 teija.kallio@evl.fi ja ilmoittauduthan myös Lopen seurakuntaan. 

 

Miten ilmoittaudun rippikouluun?

Täytä lomake osoitteessa https://www.mvs.fi/srk/loppi/url/Hjh0zkdZbp tai tästä linkistä.

Rippikoulujen ilmoittautuminen päättyy su 4.10. klo 23.59. Täytäthän ilmoittautumislomakkeen ajoissa! Ryhmäjaot tehdään ilmoittautumisen päätyttyä ja myöhässä ilmoittautuvat saavat paikan siinä ryhmässä missä on tilaa.

Rippikoululaiset jaetaan tasaisesti kaikkiin ryhmiin. Voit esittää toiveesi, mihin ryhmään toivoisit pääseväsi. Valitettavasti kaikkia rippikoululaisia ei pystytä sijoittamaan siihen ryhmään, joka on ollut ensisijainen toive. Kesäkuun ensimmäiselle leirille tulee yleensä enemmän toiveita kuin mitä leirille mahtuu, joten jos heinäkuun leirit sopivat sinulle, ilmoittauduthan niihin!

Jos jokin rippikouluryhmistä ei ole sinulle missään tilanteessa mahdollinen, kirjoita siitä perustelut ilmoittautumislomakkeelle.

Entä kun minulla on kesällä lomamatka / turnaus / kesätöitä / perhejuhlat tms.?

Riparitoiveet kannattaa perustella kunnolla, varsinkin ylitsepääsemättömät esteet. Teemme parhaamme ja pyrimme toteuttamaan perustellut toiveet.

Entä jos haluan tietyn kaverin kanssa samalle riparille?

Jos haluat samaan ryhmään kaverisi kanssa, sovi ensin yhden kaverisi kanssa, mihin ryhmiin toivotte pääsevänne.

Ensiksi ilmoittautunut kaveri saa sähköpostitse ilmoittautumisvahvistuksen, jossa on ”kaverikoodi”. Tämä koodi annetaan kaverille.

Toiseksi ilmoittautuva kaveri syöttää ”kaverikoodin” omaan ilmoittautumislomakkeeseensa. Lomakkeelle kopioituu ensiksi ilmoittautuneen ryhmätoiveet.

Milloin saan tietää, mihin rippikouluryhmään pääsen? Mitä sitten tapahtuu?

Lokakuun lopulla saat kotiisi kirjeen ja tiedot oman ryhmäsi tapaamisista. 

Mitä rippikoulu maksaa?

Leiririppikoulumaksu nuorelle on 155€, päivärippikoulumaksu on 90€. Maksulinkki lähetetään ilmoittautumislomakkeella annettuun sähköpostiin konfirmaation aikoihin.

Taloudellisista syistä leirimaksusta voi saada vapautuksen. Anomuksen voi lähettää osoitteessa www.lopenseurakunta.fi/maksuvapautus

Maksuvapautusanomukset käsittelee kirkkoherra, loma-aikana kirkkoherraa sijaistava pappi.

Leiririppikoulu maksaa seurakunnalle noin 2000 euroa rippikoululaista kohti. Suurin osa rippikoulun kustannuksista katetaan kirkollisverovaroin.

Mistä asioista on kerrottava rippikoulun pitäjille?

Kivan, mielekkään ja turvallisen rippileirikokemuksen takaamiseksi on tärkeää, että kerrot ilmoittautumislomakkeella, mikäli sinulla on jokin sairaus, säännöllinen lääkitys, ruoka-aineallergia, oppimisvaikeuksia tai keskittymisvaikeuksia tms. Nämä tiedot jäävät aina vain leirin vastuuaikuisille.

Onko riparilla kivaa?

Useimmat menneiden vuosien riparilaiset ovat palautteessaan kertoneet, että ripari on ollut hyvä kokemus. Siksi uskallamme sanoa, että on.

Vielä kysyttävää?

Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!

Kasvatuksen pappi Sari Salmi vastaa rippikouluja koskeviin tiedusteluihin. Sarin puh. 050 5534018 tai sari.a.salmi@evl.fi . Sari palaa lomalta to 3.9.2026 ja on tavoitettavissa pääsääntöisesti ke-su.

 

​​​​​​

Riparipassi

Ripari alkaa jo lokakuussa. Ennen leiri-/intensiivijaksoa jokainen riparilainen tapaa omaa ripariryhmää ja osallistuu seurakunnan toimintaan.

Riparipassiin kerätään merkintöjä erilaisista tilaisuuksista.

  • Ryhmän yhteiset tapaamiset käydään aikataulun mukaisesti yhdessä oman ripariryhmän kanssa. 
     
  • Neljä muuta seurakunnan tilaisuutta. Saat valita vapaasti neljä käyntiä seurakunnan eri tilaisuuksissa tapahtumakalenterista. Jos syksyn, talven tai kevään aikana osallistut esimerkiksi kastejuhlaan, kirkolliseen vihkimiseen tai hautajaisiin, pyydä papilta kuittaus riparipassiin että olet osallistunut. Voit myös osallistua seurakunnan tilaisuuksiin toisella paikkakunnalla.
    ​​​​​​​
  • Palvelutehtävässä jokainen tekee hyvää auttamalla jotakuta ihmistä valitsemallaan tavalla. Voit auttaa esimerkiksi naapuria tai muuta läheistä, voit osallistua seurakunnan toteuttamaan vapaaehtoistyöhön tai voit kysellä vapaaehtoistyön mahdollisuuksia paikallisista yhdistyksistä. Lyhytkin auttaminen riittää "merkinnän" saamiseen, mutta suosittelemme että kokeilet jotain itsellesi uutta auttamisen tapaa!

Riparipassiin merkittyihin tilaisuuksiin osallistuminen on olennainen osa rippikoulun kokonaisuutta. Riparipassiin on merkitty ajankohta, johon mennessä passin on oltava täynnä ja jolloin se on palautettava oman riparin ohjaajille.

Ota yhteyttä

Seurakuntapastori

Kasvatuksen pappi, vastuualueena rippikoulutyö